![]() |
News archive |
Chempolis perustaa ainutlaatuisen biojalostusteknologioiden tutkimus- ja demonstraatiolaitoksen Ouluun.
Oululainen ympäristöystävällisiä biojalostusteknologioita kehittävä ja toimittava Chempolis Oy laajentaa voimakkaasti toimintaansa ja perustaa Ouluun maailman ensimmäisen kolmannen sukupolven biojalostusteknologioiden tutkimus- ja demonstraatiolaitoksen, Chempolis Biorefining Parkin, CBP.
Laitosta varten Chempolis on hiljattain ostanut Orionin entisen lääketehtaan tilat Oulujoen rannalta. Yhtiöllä on uutta toimitilaa yhteensä 14 000 m², joista tuotekehityskeskus ja demonstraatiolaitos vievät noin 8 000 m². Loput alasta on varattu projektienjohdolle ja hallinnolle sekä tuleville laajennuksille. Chempolis panostaa vahvasti biojalostusteknologioiden tuotekehitykseen. Uuteen demonstraatiolaitokseen tullaan investoimaan yli 10 miljoonaa euroa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2007 oli neljä miljoonaa euroa.
Chempolis on perustamisestaan 1995 lähtien ollut edelläkävijänä kehittämässä uudenlaisia ympäristöystävällisiä ja energiatehokkaita biojalostusteknologioita, joilla voidaan tuottaa biopolttoaineita, biokemikaaleja ja sellua ei-puuperäisistä (non-wood) ja ei-elintarvikeperäisistä (non-food) nopeasti uusiutuvista raaka-aineista, kuten oljista ja ruokokasveista. Non-wood ja non-food -raaka-aineita syntyy pääasiassa elintarviketuotannon jäännösmateriaaleina. Niitä on saatavilla erittäin runsaasti ympäri maailmaa.
Chempolis on kehittänyt biojalostukseen patentoidun Formico™-teknologiaperheen, jota käyttämällä voidaan säästää luonnonvaroja, vähentää vedenkulutusta, ehkäistä kasvihuonekaasujen syntymistä ja minimoida teollisen tuotannon muita ympäristövaikutuksia. Teknologioissa ei käytetä rikkiin eikä klooriin perustuvia kemikaaleja. Teknologiat tarjoavat ratkaisun väestönkasvun ja lisääntyvän kulutuksen aiheuttamiin vakaviin ympäristöongelmiin, kuten puuvarojen hupenemiseen, ilmaston lämpenemiseen sekä vesistöjen ja ilmakehän saastumiseen.
Chempoliksen kehittämät kolmannen sukupolven teknologiat mahdollistavat sellaisen useiden tuotteiden yhteistuotannon, joka on ympäristön kannalta kestävämpää ja taloudellisesti kannattavampaa kuin nykyiset ensimmäisen sukupolven teknologiat ja kehitteillä olevat toisen sukupolven teknologiat.
Lisätietoja:
Esa Rousu
Toimitusjohtaja, Chempolis Oy
040 5055 014
Chempolis lyhyesti
Chempolis Oy on 1995 perustettu yksityinen teknologiayhtiö, jonka
päätuotteet ovat formicofib™, formicobio™ ja formicochem™ -biojalostusprosessit.
Yhtiö on keskittynyt kehittämään ja toimittamaan ympäristömyötäisiä ja
energiatehokkaita biojalostusteknologioita ja niihin perustuvia
tuotantoratkaisuja nonwood ja non-food raaka-aineiden hyödyntämiseksi.
Yhtiöllä on tällä hetkellä toimipaikat Suomessa ja Kiinassa. www.chempolis.com
News
China’s NDRC visited Chempolis Biorefining Park
September 1st, 2010
A high-level delegation from China’s National Development and Reform Commission (NDRC) visited Chempolis Biorefining Park in Finland on September 1 to get a hands-on experience of Chempolis’ formico® biorefining technologies and its recently commissioned biorefinery.
Read
more »
Chempolis to supply three biorefineries to China
May 26th, 2010
Chempolis has signed a licence and EPC agreement with Tianjin Jiuqian Paper Co Ltd. to supply three formico® biorefineries, each capable of producing 100,000 t/a of bleached wheat straw pulp. Read more »
Upcoming events
September 28-29, 2010
London, UK